Tulen liikunnallisesta perheestä ja meillä on aina urheilu paljon. Itsekin aloitin ensimmäisen oikean harrastuksen varmaankin kolmevuotiaana, kun menin telinevoimistelukouluun. Urheilu oli ollut mukana jo ennen tätäkin, sillä olin kulkenut mukana sisarusteni harjoituksissa: olin ehkä noin kaksivuotias, kun siskoni teki mäkiharjoitusta ja juoksin hänen mukanaan vieden aina kävyn ylös kukkulan päälle ja sen jälkeen lähdin hakemaan uutta käpyä. Lisäksi kävin jo pienestä pitäen sisarusteni hiihtoseurassa juoksemassa maastoja ja ensimmäinen 400m ratajuoksutuloskin taitaa löytyä neljävuotiaana tehtynä.
Telinevoimistelu pysyi mukana aina ala-asteen loppuun asti, mutta muistaakseni noin kuusivuotiaana menin mukaan Oopperan Baletin alkuopetukseen. Muistan, että meillä oli valintakoe ja pääsin mukaan ykkösryhmään. Baletti oli ehkä turhan hidastahtista minulle ja lopullinen niitti lajivalintaan taisi tulla ryhmämme juhlaesityksessä. Esitykseen kuului hypätä kevyt hyppy matolta toiselle ja minun taidonnäyte muistutti enemmän pituushypyn ponkaisua. Niinpä balettikaverini äiti nätisti suositteli, että kannattaisiko minun kokeilla baletin sijaan esimerkiksi yleisurheilua..
Niinpä menin mukaan Nurmijärven Yleisurheilun harjoituksiin ja innostuin heti. Meillä oli jo heti alussa kiva treeniryhmä, joista edelleen minun lisäkseni muutama kilpailee maajoukkuetasolla. Ensimmäiset oikeat kilpailut Tilastopajan mukaan ovat olleet T9-sarjassa vuonna 2008. Kesällä 2009 eli T10-sarjalaisena pääsin todellakin vauhtiin ja kilpailin yhteensä kymmenessä lajissa, pikamatkasta keihääseen sekä viestilajit tähän päälle. Monipuolisuutta siis riitti. Parhaiten menestystä tuli pituudessa ja 1000m juoksussa. Pitkään nämä olivatkin ns. päälajini, tosin pika-aidat tulivat myös ajan myötä mukaan entistä vahvemmin.
Uskon, että tuo vahva monipuolisuus on luonut pohjan nykypäivän menestykselle. Vaikka olen pääasiassa harrastanut lapsuuteni yhtä lajia, yleisurheilua, olen kuitenkin monipuolisesti tehnyt kaikkea kyseisen lajin sisältä. Se näkyi vahvasti myös ensimmäisessä ryhmässäni, jonka urheilijat tekivät monipuolisesti vähän kaikkea. Ryhmästämme löytyi seiväshyppääjiä, kävelijöitä, heittäjiä, juoksijoita ja niin edespäin. Silti harjoittelimme kaikki yhdessä monipuolisen yleisluontoisesti, joka oli varmasti siihen vaiheeseen loistava ratkaisu.
Seurani Nurmijärven Yleisurheilu oli sopivan pieni, mutta kuitenkin sen verran iso, että pääsimme hyvin osallistumaan eri junnuviesteihin ja muihin seuratapahtumiin. Joka kesän kohokohtana oli tietysti Finlandia Junior Gamesit (nykyinen YAG) sekä Vattenfallin seuracupit, jotka päättyivät toisinaan Suomi-Ruotsi maaotteluun. Ei olisi osannut 10-vuotias Viivi edes vielä haaveilla, että myöhemmin on itse kilpailemassa Suomen väreissä Tero Pitkämäen ja Nooralotta Nezirin rinnalla heitä tuolloin kannustaessa.
Vaihdoin NYU:sta HIFK:n yläasteelle astuessani, sillä samalla siirryin Nurmijärveltä Helsinkiin kouluun. Ensimmäisen seuran merkitys omalla urheilijan polulla on kuitenkin ollut äärimmäisen tärkeä ja oli hienoa kokea pienemmän seuran omat vahvuudet. Keräsimme talkoilla rahaa toimintaan, rakensimme piparkakkutaloja, myimme itse tekemiämme joulukortteja. Bussiretket kisareissuille olivat hauskoja ja paljon mukana oli myös vanhempia niin valmentamansa kuin kannustamassakin
Kun mietin oman urheilu-uran alkua ja lapsuusvaihetta, voin todeta, että iso merkitys on ollut elinvoimaisella seuralla ja sen hyvällä toiminnalla. Vaikka kaiken seuratoiminnan lisäksi todella ahkerasti harjoittelin kotona mm. aitoja juosten pihalla sekä korkeuden alastuloa sänkyyn (hajottaen jouset..), tuossa iässä seuran toiminta oli se, joka sai aina innolla mukaan ja treeneihin.
Tässä hieman tarinaa siitä, miten minusta tuli yleisurheilija.
Huomenna matkaan Lappeenrantaan ja puen kesän ensimmäistä kertaa seura-asun päälle! Viikonloppuna taistellaan Kalevan kisojen mestaruudesta!
*****
Yhteistyössä MyClubin kanssa
Kuvat: Nurmijärven Yleisurheilu